• Aaltonen, Ulla-Maija : Minkin koulukirja; Minkin estekirja; Cappuccino
  Kirjoissa kaikkien suomalaisten teini-ikäisten kummitäti kertoo omasta hevosperheestään: sekarotuisesta kantaäiti Mistystä ja sen varsoista Mostly Minxistä eli Minkistä ja Cappuccinosta. Umalle jokainen hevonen on persoonallisuus ja arvokas, ja sellaisina ne on kasvatettu, asiallisesti ja hellästi. Tästä kasvatuksesta ja hevosenelämästä kotona ja kilpakentillä kertovat nämä kirjat. Teksti on taitavaa ja fiksua ja hyvää asennekasvatusta nuorille hevoshulluille.
• Fagerström, Ann-Christie: Ratsutalli-kirjat
  Chrisse Fagerström teki 70-luvulla elämässään täyskäännöksen ja vaihtoi nuoriso-ohjaajan työnsä ponitalliin Vantaalla. Sittemmin hän on siirtynyt Keski-Suomeen järjestämään suomenhevosvaelluksia. Ihailen sekä Chrissen elämänasennetta että hänen kykyään kirjoittaa elämästään herkästi ja rehellisesti, mutta huumorilla. Sarjan ensimmäinen osa, Ratsutallin tarinoita, kuuluu niiden kirjojen joukkoon jotka luen kerran vuodessa ihan pelkästään mielenterveyteni vuoksi.
• Farley, Walter: Musta ori
  40-luvulla kirjoitettu kertomus amerikkalaispojasta ja upeasta, villistä arabioriista, jotka pelastuvat yhdessä haaksirikosta, ystävystyvät autiolla saarella ja ihmisten ilmoille päästyään löytävät tiensä laukkaradoille esittelemään Mustan ilmiömäistä nopeutta. Hevoskirjallisuuden "Lassie palaa kotiin" on klassikoksi muodostunut pitkän sarjan alku ja myös sen ehdottomasti paras osa (suomeksi osia on julkaistu vain neljä). Mistäpä muualta olisivat kotoisin hevostyttöjen loputtomat unelmat kesyttömästä mustasta oriista, joka rakastaa ja tottelee vain yhtä ihmistä ("minua")? Poikakirjamainen reipas ja mahtava seikkailu, jolla riittää jäljittelijöitä.
• Inger, Nan: Hankitaan hevonen, Helteinen hevoskesä, Mahdoton Marionetti, Piglet-kirjat (Perheeseen tuli poni; Tyttö ja tytöllä hevonen; Seuraavana ratsastaa Piglet Ek)
  Nan Inger on ilahduttavan tervejärkinen ja aikuinen kirjoittaja, joka osaa asettua nuorten hevoshullujen asemaan, mutta tuntee myös muita - usein paljon järkevämpiä - näkökulmia. Itse en kymmenvuotiaana pahimmassa hevoshulluusiässäni pitänyt useimmista hänen kirjoistaan: jotenkin ne tuntuivat hirveän synkiltä. Silloin hevoskirjojen piti olla aurinkoisia seikkailuja, täynnä toinen toistaan ihanampia ja kiltimpiä hevosia (niitä mustia oreja tietysti lukuun ottamatta). Ongelmat eivät niihin kuuluneet. Nan Inger puolestaan käy käsiksi juuri ongelmiin ja arkielämän realiteetteihin. Kaikki kertomukset sijoittuvat 60-70-luvun Ruotsiin.
  Kirjoja Helteinen hevoskesä ja Hankitaan hevonen yhdistää molemmissa esiintyvä Karin. Helteinen hevoskesä kertoo kahden viikon ratsastusleiristä Ruotsin maaseudulla, päähenkilönään 12-vuotias hevoshullu Jojo-tyttö. Leiri koostuu kovin eri-ikäisistä ja muutenkin erilaisista hevoshulluista, joilla on kullakin omat vikansa ja ongelmansa, mutta myös hyvät puolensa. Riitoja, tapaturmia ja hankaluuksia ei voida välttää, mutta kokonaisuutena leiri on sittenkin Jojon unelmien onnela. Hankitaan hevonen puolestaan keskittyy 15-vuotiaaseen Kariniin, leirillä myös olleeseen tyttöön, jolla on oma hevonen. Karin menettää rakkaan hoitohevosensa ja saa suostuteltua äitinsä ostamaan hänelle oman hevosen, suloisen Trulsan. Karin on kuitenkin kokemattomampi kuin luuleekaan, ja hevonen, jonka hän osti vastoin kaikkia neuvoja, osoittautuu hänelle aivan liian vaikeaksi - vaikkei hän halua sitä myöntää edes itselleen. Lopulta nuori, kunnolla kouluttamaton ja vaikealuonteinen Trulsa ja ymmärtämättömät ihmiset ympärillä ajavat Karinin ahdistukseen, josta ei tunnu olevan ulospääsyä lainkaan. Unelmien hevosesta tulee koko elämää varjostava painajainen. Sitten äiti lähettää sekä tytön että hevosen ratsastusleirille... Paluu aiemmin kuvattuun kesään on nyt aivan erilainen, sillä se näyttää asioita, joita toinen leiriläinen Jojo - nuorempi ja kokemattomampi kuin Karin - ei nähnyt tai käsittänyt. Loppujen lopuksi ratkaisu on olemassa. Se täytyy vain hyväksyä.
  Mahdoton Marionetti on sekin eräänlainen kasvukertomus. Maalaistyttö Harriet käy vapaaehtoisena "kouluaineena" ratsastamassa läheisellä tallilla. Oikeastaan hevoset ovat kurjia ja huonosti hoidettuja, ja 18-vuotiaan tallinomistajan antama opetus kokematonta (typerien aikuisten mielestä), mutta tärkeintähän on se että saa touhuta hevosten kanssa - vai onko? Kun tallille tulee uusi hevonen, hullu puolalaisruuna Marionetti, jota tallin omistajakaan ei pysty kunnolla käsittelemään, alkavat vanhat itsestäänselvyydet kiusallisesti kyseenalaistua.
  Piglet-kirjat keskittyvät 14-vuotiaaseen Pigletiin, kaupungissa hienoa kokeilukoulua käyneeseen tomeraan ruotsalaistyttöön, joka muuttaa vanhempineen maalle ja saa oman ponin. Sopeutuminen uuteen ympäristöön ja kouluttamattoman Untuvan opettaminen ratsuksi ovat melkoinen haaste, mutta Pigletillä on puhtia - ja onneksi päiväkirja, johon voi purkaa kaiken sen mitä ei voi ääneen sanoa. Niin uskomattomalta kuin se ehkä kuulostaakin, nämä kuuluvat hauskimpien tuntemieni kirjojen joukkoon: parhaimmillaan hillittömän pirullista tekstiä, jossa osansa saavat hevosihmisten lisäksi vanhoilliset vanhemmat, aikuiset sisarukset jotka kohtelevat kuopusta kuin "jotakin, joka ei kuulu asiaan", naapurin maalaisjussit, typerä koulu ja kohtalotoverit siellä, ja elämä ylipäätään. Huumori on runsasta ja fiksua, ja vaikka tapahtumat ovat varsin värikkäitä, uskottavuus säilyy.
• Jalo, Marvi: Hevostyttö-kirjat, Unihevonen, Ratsukesä, Laukkaa kauas Lumitähti, Kahden tytön hevonen
  Toisin kuin sisarensa Merja (Nummelan etsivätoimisto-, Haavikon kauniit ja rohkeat-, Nea- ym. tusinasarjojen tehtailija: pyydän anteeksi, jos lukija loukkaantuu, mutta tämä on todellakin mielipiteeni), Marvi tosiaan osaa kirjoittaa. Hänen varhaiset romaaninsa ovat mielestäni myös hänen parhaansa. Ehkä kaikkein parasta on Marvin kyky asettaa mielikuvitus, unelmat ja todellisuus paikoilleen ihannoimatta kumpaakaan. Ehjää ja aitoa tekstiä, ja juonet ovat erittäin uskottavia ja taitavasti rakennettuja.
• Kipling, Rudyard: Novellit Agitaattori ja Maltalaiskissa
  Rakastan Kiplingiä muutenkin, ja nämä novellit ovat mainiota ja varsin asiantuntevaa tekstiä, vaikkakin ne tietysti inhimillistävät hevosia melko lailla - lisäksi molemmat sisältyvät novellikokonaisuuteen Päivän työ, jonka teema on työ, sen arvo ja etiikka. Agitaattori on eräällä amerikkalaisella laitumella vapaapäivänä hevosten kesken käyty keskustelu, kun pahamaineinen laiduntajavieras alkaa paasata hevosten oikeuksista. Maltalaiskissa puolestaan kertoo värikkäästi Intiassa siirtomaa-aikana käydyn suuren pooloturnauksen finaaliottelusta - pooloponien näkökulmasta.
  Kuten sanottu, nämä novellit sisältyvät Kiplingin kokoelmaan Päivän työ, mutta ne ovat Suomessa ehkä helpommin löydettävissä vanhasta hevostarinakokoelmasta Ihmisen palvelija. Jos joku tietää onko Kipling kirjoittanut enemmänkin "hevosjuttuja", kuulisin tästä mielelläni.
• Mennola, Anna-Maria: Hoitohevonen
  Kirja on surullinen, mutta hyvin uskottava tarina siitä, miten julmia hevostytöt voivat toisilleen olla. Päähenkilö Nanna, joka rakastaa hevosia vaikkei ole uskaltautunut ratsastuskoululle, saa yllättäen hoidokikseen tuttavaperheen hevosen - ja menettää sen vähitellen mutta vääjäämättömästi ystävälleen Helille, kokeneelle hevostytölle. Mennola eläytyy taitavasti Nannan näkökulmaan ja kuvaukset ovat eläviä ja tavattoman aitoja. Hän uskaltaa myös lopettaa kertomuksen toisin kuin lukija toivoisi. Hienoa tekstiä nuorelta kirjoittajalta.
• Mitchell, Elyne: Thowra, Hopeaharja
  Tämä on tarina Thowrasta, hopeanvärisestä villiorista, joka varttuu Australian vuoristoissa varsasta täysikasvuiseksi ja seudun valtiaaksi. Kauniin värinsä vuoksi Thowra on ihmisten ajojahdin ja muiden orien vihan ja kateuden kohde, mutta emältä opittu viisaus ja seudun hyvä tuntemus auttavat Thowraa selviämään.
  Kiitos Pirkko Talviolle käännöksen upeasta kielestä! Tavattoman kaunis tarina. Silti olen iloinen, ettei jatko-osia ole käännetty, yksittäisenä kirjana tämä on helmi, mutta loputtomiin jatkettuna menisi jo siirappimaisen puolelle.
• Peyton, KM : Tähdenlento, Yli esteiden
  Englantilainen koulutyttö Ruth ostaa säästörahoillaan ponin. Ongelma on, että Tähdenlento on kouluttamaton ja vilkasluonteinen, eikä Ruthilla ole sen kummemmin kokemusta kuin rahaakaan - vain sisunsa ja rakkautensa hevosia kohtaan ja halu päästä sisään hevosihmisten maailmaan, ennen kaikkea kilpailuihin.
  Minulla ei ole kokemusta ponin omistamisesta Englannissa (sen enempää kuin Suomessakaan), mutta nämä tuntuvat hyvin realistisilta kuvauksilta. Peyton on älykäs ja eläytyvä kirjoittaja, jolle todellisuus on riittävän mielenkiintoinen kuvauksen kohde ilman kaunistelujakin. Hyvin kirjoitettua, ja päähenkilö Ruthin henkistä kasvua on kiinnostavaa seurata.
• Rossi, Leena-Maija : Märät hevoset; Tamman haaveilupäivä
  Hevosiin hullaantuneita hevosrunoja suoltavia suomalaistyttöjä riittää. Yleensä tuotokset ovat kauheita. Näin ei kuitenkaan ole laita Leena-Maija Rossin runojen, joita on julkaistu kaksi pientä kokoelmaa, toinen kirjoittajan ollessa 11- ja toinen hänen olleessaan 16-vuotias.
  Nyt jo aikuisen Rossin (joka muuten oli aikanaan äidinkielenopettajani luokkatoveri) hevosrunot ovat omaperäisiä, älykkäitä, kauniita ja hyvin aitoja. Kukaan muu ei osaa kuvata hevostytön rakkautta hevosiin, pääse samoihin hetkellisiin tunnelmiin tai käytä mielikuvitustaan niin kuin hän. Lainauksia - ja plagiaatteja - näistä runoista näkee tavattomasti hevoslehdissä ja muualla.
• Sewell, Anna : Uljas Musta
  Eliniäkseen vammautunut tyttö kirjoitti tämän teoksen kiitoksena uskollisille ystävilleen ja ainoille liikuntavälineilleen, hevosille. Ajankohta: 1800-luku. Aihe: hevonen, joka on elävä ja tunteva olento, ei järjetön elukka, joka on luotu ihmisen hyväksi käytettäväksi - työkoneeksi, jota voi kohdella miten hyvänsä ja jolle saa aiheuttaa kärsimyksiä ja hankaluutta hyödyttömillä "koristuksilla" typistämällä sen häntää ja pakottamalla sen pää ylös apuohjilla. Uljas Musta, hyvissä käsissä kasvanut kaunis täysiveriruuna, käy läpi tuon ajan englantilaishevosen elämän koko kirjon ja kertoo itse tarinansa.
  Parhaimmillaan alkuperäiskielellä ja ennen kaikkea lyhentämättömänä (suomeksi sitä on sellaisena vaikea löytää). Uljas Musta ei ole klassikko aivan suotta, vaikkei eläytyminen hevosen osaan olekaan kovin täydellistä, kun kriittiseksi heittäydytään on kertojaminä aika epäaito. Mutta tarina on hyvä ja vaikuttava.

---

Raamit hukassa?